Erivapaus urheilijan lääkityksessä

Mikäli urheilijan sairauden hoito vaatii jonkin urheilussa kielletyn lääkeaineen tai menetelmän käyttöä, hoidolle voidaan hakea erivapautta, joka voi tehdä mahdolliseksi kielletyn aineen tai menetelmän käytön hoidollisiin tarkoituksiin. ADT:n erivapauslautakunta voi urheilijan kirjallisesta hakemuksesta myöntää määräaikaisen erivapauden kielletyn aineen tai menetelmän käyttämiseen WADAn Kansainvälisen erivapausstandardin mukaisesti. Kansallisen ja kansainvälisen tason urheilijoita koskevat erilaiset menettelytavat.


Urheilijan tulee aina lääkärillä asioidessaan muistaa mainita kuuluvansa dopingvalvonnan piiriin. Tällöin lääkäri pystyy jo heti lääkitystä suunnitellessaan tarkistamaan (yhdessä urheilijan kanssa), ettei hoidoksi ajateltu lääke ole urheilussa kielletty. Jos kyseisen sairauden hoitoon ei ole olemassa urheilussa sallittua vaihtoehtoa tai muusta syystä kielletyn lääkkeen tai menetelmän käyttö on välttämätöntä urheilijan sairauden hoidossa, erivapausmenettely voi tehdä mahdolliseksi kielletyn hoitomuodon käytön.

Erivapauden edellytykset

Erivapaus voidaan myöntää mille tahansa WADAn kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelossa mainitulle hoitomuodolle, jos urheilija pystyy osoittamaan, että jokainen seuraavista ehdoista täyttyy:

a. Kielletyn aineen tai menetelmän käyttö on urheilijan hoidon kannalta välttämätöntä, ja siitä pidättäytyminen aiheuttaisi merkittävää haittaa urheilijan terveydelle.
b. Kielletyn aineen tai menetelmän hoidollinen käyttö ei saa tuottaa urheilijalle ylimääräistä hyötyä terveisiin urheilijoihin verrattuna. Hoito ei saa kohottaa urheilijan suorituskykyä korkeammalle tasolle kuin millä se olisi ilman sairauden aiheuttamaa haitallista vaikutusta suorituskykyyn. Kielletyn aineen tai menetelmän käyttöä elimistön omien hormonien luonnostaan matalan tason nostamiseksi ei katsota hyväksyttäväksi hoitokeinoksi.
c. Kielletyn aineen tai menetelmän käyttöä ei ole mahdollista korvata muulla asianmukaisella hoitovaihtoehdolla.
d. Kielletyn aineen tai menetelmän käytön syy ei saa olla seurausta aiemmasta (ilman erivapautta tapahtuneesta) kielletyn aineen tai menetelmän käytöstä, mikäli kyseinen aine tai menetelmä on ollut kielletty käytön ajankohtana.

WADA on julkaissut internetsivuillaan tarkemmat ohjeistukset näiden ehtojen soveltamisesta tiettyihin sairaustiloihin liittyviä erivapauspäätöksiä tehtäessä eli WADAn Lääketieteelliset perusteet erivapauksien myöntämiselle (Medical Information to Support the Decisions of Tuecs).

Erivapaus voidaan myöntää takautuvasti vain seuraavissa tilanteissa:

a. Lääkkeen tai menetelmän käyttö on ollut välttämätöntä akuutissa lääketieteellisessä hätätilanteessa.
b. Muiden poikkeuksellisten ja ennalta arvaamattomien olosuhteiden seurauksena urheilijalla ei ole ollut riittävästi aikaa tai muuten mahdollisuutta jättää erivapaushakemusta tai erivapauslautakunnalla käsitellä sitä ennen urheilijalle tehtyä dopingtestiä.
c. Urheilija, joka ei kuulu ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn piiriin eikä urheile kansainvälisellä tasolla, hakee erivapautta takautuvasti (dopingtestin jälkeen) sen osoittamiseksi, että kielletyn aineen tai menetelmän käytölle on ollut erivapauden myöntämiseksi edellytetyt lääketieteelliset perusteet.

Kansallisen tason urheilijat ja kansalliset urheilutapahtumat

ADT:n erivapauslautakunta voi urheilijan kirjallisesta hakemuksesta myöntää määräaikaisen erivapauden kielletyn aineen tai menetelmän käyttämiseen WADAn vahvistaman Kansainvälisen erivapausstandardin mukaisesti. ADT:n tekemä erivapauspäätös koskee kansallisen tason urheilijaa ja kansallisen tason kilpailuja Suomessa. Kansainvälisen tason ja kansainvälisiin urheilutapahtumiin osallistuvien urheilijoiden erivapausmenettelystä vastaa kansainvälinen lajiliitto (ks. Kansainväliset erivapauskäytännöt -välilehti).

ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn vaikutus erivapauden hakemiseen

ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn piiriin kuuluvien urheilijoiden tulee iästään riippumatta hakea tarvitsemansa erivapaudet Kansainvälisen erivapausstandardin ja ADT:n ohjeiden mukaisesti etukäteismenettelyllä.

ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn ulkopuolella olevien urheilijoiden ei tarvitse hakea erivapautta etukäteen. Mahdollisen dopingtestin jälkeen heidän tulee kuitenkin hakea erivapautta takautuvasti sen osoittamiseksi, että kiellettyjen aineiden tai menetelmien käytölle on ollut erivapauden myöntämiseksi edellytetyt lääketieteelliset perusteet.

Lajikohtaisen tasomäärittelyn ulkopuolisten urheilijoiden, jotka joutuvat käyttämään sairautensa hoitoon jotakin urheilussa kiellettyä ainetta tai menetelmää, onkin suositeltavaa pitää itsellään valmiina ajantasaiset lääkärintodistukset, joista käy ilmi, että erivapauden myöntämiseksi vaaditut edellytykset täyttyvät.

Erkka-erivapauskone

Erkka-erivapauskonetta voi käyttää apuna sen selvittämisessä, tuleeko urheilijan hakea erivapaudet etukäteen vai takautuvasti. Erivapauskone auttaa myös selvittämään, tuleeko erivapautta hakea ADT:lta vai kansainväliseltä lajiliitolta.

Erivapauden hakeminen ADT:lta

Erivapaushakemus tulee jättää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, heti kun tieto lääkityksen ja/tai erivapauden tarpeesta ilmenee. Vain kilpailun aikana kiellettyjen aineiden käytölle erivapautta haettaessa hakemus tulee mahdollisuuksien mukaan jättää vähintään 30 päivää ennen kilpailua, johon erivapaus tarvitaan. Kiireellistä hoitoa vaativia hätätilanteita lukuun ottamatta ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn piiriin kuuluvien urheilijoiden ei tule aloittaa urheilussa kiellettyä lääkitystä tai hoitoa ennen kuin sille on myönnetty erivapaus. Kiireellistä hoitoa vaativissa hätätilanteissa erivapautta haetaan takautuvasti heti hoidon aloittamisen jälkeen.

Erivapautta haetaan ADT:n erivapaushakemuslomakkeella, joka on tulostettavissa ADT:n internetsivuilta. Hakemus on suositeltavaa täyttää englannin kielellä. Lääkärin tulee täyttää hakemuslomakkeen sairautta ja lääkitystä koskevat kohdat 2 ja 3 sekä lääkärin allekirjoitusosuus (kohta 4). Sekä lääkäri että urheilija (ja tarvittaessa myös hänen huoltajansa) allekirjoittavat hakemuksen.

Hakemuksen liitteeksi toimitetaan diagnoosin vahvistavat lääkärintodistukset, joista käyvät ilmi hakijan koko sairaushistoria sekä tulokset ja kuvat kaikista asiaan liittyen tehdyistä lääketieteellisistä tutkimuksista. Lääkärintodistuksissa on myös oltava pätevät lääketieteelliset perusteet sille, miksi hoidoksi vaaditaan juuri kyseinen urheilussa kielletty lääke tai menetelmä eikä sitä ole mahdollista korvata muilla, urheilussa sallituilla hoitomuodoilla. ADT:n erivapauslautakunta voi tarvittaessa pyytää urheilijalta lisäselvityksiä tai -tutkimuksia hoidon välttämättömyyden arvioimiseksi.

Täytetty erivapaushakemuslomake liitteineen lähetetään ADT:n toimistolle joko postitse (Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry, Radiokatu 20, 00240 Helsinki) tai faksilla (09 148 5195). Urheilijan tulee säilyttää itsellään kopio lähettämästään erivapauslomakkeesta ja sen liitteistä. Huom. ADT:n erivapauslautakunta ei käsittele puutteellisesti täytettyjä tai ilman vaadittuja liitteitä toimitettuja hakemuksia, vaan ne lähetetään takaisin urheilijalle täydennettäviksi.

Erivapauden voimassaoloaika ja uusiminen

Osoitukseksi myönteisestä erivapauspäätöksestä urheilijalle lähetetään kirjallinen erivapaustodistus, joka urheilijan on esitettävä mahdollisissa dopingtesteissä.

Erivapaudet ovat aina määräaikaisia, ja kullekin erivapaudelle on määritetty voimassaoloaika erivapauslautakunnan harkinnan mukaan. Lupa kielletyn aineen tai menetelmän käyttöön tulee voimaan ADT:n erivapauslautakunnan määräämänä ajankohtana, yleensä välittömästi erivapauslautakunnan myönteisen päätöksen ja erivapaustodistuksen kirjoittamisen jälkeen. Voimassaoloaika käy ilmi erivapaustodistuksesta.

Voimassaoloajan päätyttyä erivapaus raukeaa automaattisesti. Joissain tapauksissa erivapauslautakunta voi kumota päätöksensä kesken erivapauden voimassaoloajan, jos urheilija ei noudata erivapauslautakunnan erivapauden myöntämisellä asettamia vaatimuksia tai ehtoja. Myös WADA voi koska tahansa pyytää arvioitavakseen minkä tahansa erivapauspäätöksen ja kumota sen, jos erivapaus ei täytä Kansainvälisessä erivapausstandardissa sille määritettyjä ehtoja.

Jos urheilijan pitää jatkaa kyseisen urheilussa kielletyn hoitomuodon käyttöä vielä erivapauden voimassaoloajan päätyttyä, hänen on lähetettävä uusi erivapaushakemus ajantasaisine liitteineen hyvissä ajoin ennen erivapauden päättymispäivää, jotta erivapauslautakunnalle jää riittävästi aikaa käsitellä uusi hakemus. Urheilija on itse vastuussa erivapauden uusimisesta.

Muutoksenhaku ADT:n tekemään erivapauspäätökseen

ADT lähettää kielteisestä erivapauspäätöksestä urheilijalle aina kirjallisen ilmoituksen, jossa kerrotaan perustelut erivapauden epäämiselle. Urheilija voi valittaa ADT:n erivapauslautakunnan päätöksestä Valvontalautakuntaan ja sen päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan. (Erivapauspäätöksiin, jotka ADT on tehnyt kansainvälisen lajiliiton puolesta/pyynnöstä, urheilija voi hakea muutosta saattamalla päätöksen WADAn arvioitavaksi ja/tai valittamalla siitä Kansainväliseen urheilun välimiesoikeuteen (CAS).)


Muistilista erivapauden hakemiseen ADT:lta

  • Selvitä, kuulutko ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn piiriin vai tulisiko sinun hakea erivapautta kansainvälisen lajiliittosi kautta.
  • Jos kuulut ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn piiriin, älä aloita kiellettyä lääkitystä tai hoitoa ennen kuin sille on myönnetty erivapaus. Huom. Tämä ei koske kiireellistä hoitoa vaativia hätätilanteita!
  • Keskustele ensin lääkärisi kanssa, olisiko kielletylle lääkitykselle tai hoitomuodolle olemassa urheilussa sallittua vaihtoehtoa.
  • Tulosta erivapaushakemuslomake ADT:n internetsivuilta
  • Täytä hakemuslomake (englanniksi) yhdessä hoitavan lääkärisi kanssa.
  • Sekä lääkärin että urheilijan (ja tarvittaessa urheilijan huoltajan) tulee allekirjoittaa hakemuslomake!
  • Liitä hakemukseen diagnoosin vahvistavat lääkärintodistukset, sisältäen
    • koko sairaushistorian
    • tulokset ja kuvat tehdyistä lääketieteellisistä tutkimuksista
    • lääketieteelliset perusteet, miksi hoitomuoto on välttämätön
    • lääketieteelliset perusteet, miksi kiellettyä lääkitystä tai hoitomuotoa ei voida korvata urheilussa sallituilla vaihtoehdoilla.
  • Ennen hakemuksen lähettämistä ota itsellesi kopio hakemuksesta ja sen liitteistä!
  • Lähetä hakemus liitteineen ADT:lle:
    • postitse: Radiokatu 20, 00240 Helsinki tai
    • faksilla: (09) 148 5195


 

Anna Simula

Anna Simula

farmaseutti, erivapaudet

puh: (09) 3481 2022, 0400 338 510

email: anna.simula@antidoping.fi

Timo Seppälä

Timo Seppälä

lääketieteellinen johtaja

puh: 0400 685 337

email: info@antidoping.fi